sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Testissä Color Mask Red- sävyttävä tehohoitoaine Osa 1

Päätin et tällä kertaa voisin tehdä postauksen hiustuotteesta, jonka testaan ja ensimmäisenä testiin pääsee KC:n Color Mask Red sävyttävä ja väriä ylläpitävä tehohoito punaisille hiuksille.


Ja syy miksi mulla on nykyään punaista maskia kaipaavat hiukset on koska.. 

Värjäsin hiukset tässä vähän aikaa sitte punaruskeaksi, kuitenkaan siinä onnistumatta, tuli nimittäin viininpunaisen väriset hiukset. Ja kaikki joskus punaisen tukan omaavan tietää että punainen väri on päästä katoava väri ja se vaatii hiukan ylläpitoa pysyäkseen edes jotenkin siedettävän näköisenä. Niimpä sitte perjantaina päätin itsekin (hiukan jälkijunassa, koska kc colormask on ollut ainakin hetken aikaa saatavilla) ostaa ja kokeilla vihdoin aika kehuttua kc:n color maskia punasen sävyllä, jotta sais edes hiukan pelastusta jo tähän viikossa kulahtaneeseen väriin. Toivotaan siis että tämä tuote tois jonkinäköistä pelastusta.


Päätin ostaa ihan pienen putelin eka tota, jotta sittei niin paljon harmita jossei se toimikaan tähän päähän, ostan sitte isomman ku toi puteli todistaa toimivuutensa. Toi puteli on 40ml:n puteli ja maksoi 2,90€ isompi (normaalin kokoinen) puteli on 200ml ja hinta vaihtelee 11.90-17,50€ välillä.


Color mask levitetään pestyihin pyyhekuiviin hiuksiin, kammataan läpi ja annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia.

Ite annoin vaikuttaa 10 minuuttia, jotta se ihan varmasti varmasti tarttuu tähän mun päähän. 

Ja lopputulos näytti tältä:

Vasemmalla ennen ja oikeella jälkeen

Kuvasta ei pahemmin erota eroa, koska puhelin kuva, eikä kamera saanu ikustettua eroavaisuutta samalla tavalla ku silmä, mutta voin todeta että toimi kyllä, peitti kulahtaneet kohdat hyvin :)

Ja tää varmasti toimii blondattuun päähän tosi hyvin, helppo valinta siis jos on blondannu hiuksensa ja haluaa samalla hoitaa ja värjätä.

Nyt saa katella kauanko se pysyy, voisin kokeilla jos viikon pysyis ja sitte laittaa uudestaan, tätä saa siis käyttää viikottain tai useammin. Seuraavassa postauksessa siis kerron kestosta, sen takia jaoin tän kahteen osaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti