Viikonloppu-kissa

Huhtikuun toisena viikonloppuna meillä oli maailman suloisin viikonloppu vieras koskaan 😍 Kuten otsikostakin jo arvaa, tää vieras oli kissa, pieni, pehmeä turkkinen melkein vuoden ikäinen Britti-kissa. Ja kyseessä  siis oli mun entisen luokkakaverin kissa.

Kävin hakemassa sen meille bussilla ja oli kyllä tähän mennessä jännin ja kuumottavin matka, pelkäsin kissan puolesta, että se voi pahoin ja on ihan pelosta suunniltaan, mutta mun yllätykseksi se makoili rauhallisena kantorepussaan ja tuijotti mua koko bussimatkan (varmaan ihmetellen että kuka mä olen ja minne mä oon viemässä sitä..) suoraan silmiin ja mä paijjailin sitä vähän väliä.

Meillä kotona se oli ensin hiukkasen pelokas ja aluksi ei edes meinannut tulla ulos siitä kantorepusta ja kun tuli niin sängynalus oli kiwa paikka hetken aikaa. "Lahjottiin" sitä miehen kanssa herkuilla ja lelulla, mutta se ei ilmeisestikään kamalasti välittänyt lahjomis-yrityksistä ja sähähti meille muutaman kerran, joten päätettiin sen antaa olla ja tulla itse esille sitten kun haluaa.

Ja hetken päästä vessasta kuului kissanhiekkalaatikosta kahinaa (ja kuvitelkaa, se löysi ihan itse vessalleen eikä ollut edes käynyt vessaa aiemmin tutkimassa, fiksu kaveri) ja se oli taas esillä tutkimassa paikkoja.

Jo ensimmäisenä iltanaan meillä se rohkaistui, saatiin paijata sitä ja se leikki lelullaan ja me tietysti oltiin ihan haltioissamme, kun ei meistä kummallakaan ole kissaa koskaan ollut.

Toinen päivä meni kissalla jo rohkeammin, tuli heti aamusta silitettäväksi ja ruokaa saadessaan söi kaiken. Sängynalunen oli kuitenkin taas rauhallinen ja kiwa paikka muutamia tunteja, mutta illalla se taas näyttäytyi ja oli itse kiivennyt sohvalle miehen viereen nukkumaan sillä aikaa kun mä olin kaupassa 😊😍

Lauantai-ilta meni taas paijaillessa ja ihastuessa kissaan entistä enempi ja melkein voisi sanoa että kissakin tottui meihin hiukkasen enempi, ainakin se oli esillä ja tuli itsekin hakemaan paijauksia.

Sunnuntaina herättiin ja huomattiin että kissa nukkui meidän jalkopäässä ja kun huomasi meidän heränneen tuli se kehräten hakemaan paijauksia. 

Sunnuntai-iltapäivästä koitti kissan kotiinpaluun aika ja sen omistajat tulivat hakemaan sen ja oltiin miehen kanssa molemmat ihan surkeina, koska mielellään oltaisiin voitu (tietysti) pitää se meillä kun oli niin suloinen pikkanen ja vielä sopeutuvainenkin. 

Tää oli ensimmäinen kissa, joka oikeesti sulatti mun sydämen (ja varmaan myös miehenkin) suloisuudellaan ja oikeastaan pelkällä olemuksellaan. Oli ihan mahtava viikonloppu ja varmistuttiin samalla siitä että kyllä me se oma kissa halutaan.

Jos mulla oli kissa kuume ennen tätä vierailua, on se nyt noussut huippu lukemiin ja oman kissan hankinta (ja metsästys kun niitä pentuja ei näytä olevan missään..) on aloitettu, vielä ei olla ihan varmoja halutaanko me samaa rotua oleva vai ihan "tavallinen" kissa, saa nähdä, mutta jollekin söpöpäälle me vielä hyvä koti annetaan kun tilaisuus astuu eteen.