maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kahvia kasvoille


Sain Lushin tilauksen mukana Cup O' coffee - nimisen kasvonaamion ja jo aiemmin kyseistä naamiota ihastelleena ja parantumattomana "kahviholistina" ilahduin testeristä ja pitihän se heti pistää kokeiluun.


Se oli söpö pieni purnukka ja jo aukaistaessa ilmoille tulvahti aito just keitetyn kahvin tuoksu 💜

Nimensä mukaisestikin naamio sisältää kahvinpuruja ja mm. kookosta ja korianteriöljyä + tuote on vegaaninen.


Ja sisältö näytti tuolta, ei ulkonäöltään ehkä houkuttelevin, mutta voin sanoa että tuoksultaan kyllä.

Kurkkasin Lushin verkkosivustolta ohjeet käyttöön ja kokeilu alkoi kasvojen puhdistuksella, jatkui levityksellä, 10 minuutin vaikutusajalla ja pienellä hieromisella (=syväpuhdistava vaikutus) kasvoihin ennen huuhtelua. 

Naamion jälkeen iho tuntui super pehmeeltä ja kasvojen väritys näytti tasaisemmalta kun ennen naamiota, käyttöohjeessa neuvottiin laittamaan vielä kasvorasvaa ja minähän laitoin. 

Kahvinpurut tuntui kasvoilla "rakeemaisina", eikä raapineet (onneksi) siinäkään vaiheessa kun sitä lopuksi hiukkasen hieroi kasvoihin. Ja kokoaika kasvoilta lehahteli kahvin koukuttava tuoksu..😍

Lopputulos oli vakuuttava, kyseessä ei ollut vaan hyvän (parhaan) tuoksunen kasvonaamio, vaan se oikeesti teki muutakin kun tuoksui.

Tarkemmin en sinällään tiiä mitä tuon naamion pitäisi kasvoille tehdä, koska esittelyssä ei lue mutta näköjään se toimii mun tälläselle punottaville kasvoille hyvin. Ja oli muuten hyvä vaikutus, kun laitoin heti herättyäni tuota ja tuntui siltä että tuon jälkeen heräsi kokonaan ja ihan kasvotkin heräsi, ei tuntunut tunkkaiselta, tai siltä sanoin kuvaamattomalta tunteelta kun yleensä heräillessä tuntuu..

Kahviholistin unelma käyttötuote on löytynyt, voisin hehkutella tuota vaikka ja kuinka.. Mutta ehkä tällä kertaa jätän hehkuttamisen tähän 😅 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti