tiistai 9. toukokuuta 2017

Viherpeukalotonta kasvatusta


Viime kuun lopulla sain päähäni kokeilla siemenestä kasviksi kasvatusta ja alku näyttikin suht lupaavalta ja onnistuvalta.

Laitoin tavalliseen "kaikille kukille ja viherkasveille" tarkoitettuun multaan rukolan siemeniä ja päivänkakkaran siemeniä erillisiin kippoihin tietysti ja lunttasin ohjeita googlesta.

Päivänkakkaran siemenet mullassa


Rukolan siemenet mullassa

Ja amatööri-kasvattajana tietysti tajusin vasta istutettua rukolan siemenet että olis hyvä josse olisi ruukussa, jossa on reikiä pohjassa, joten vaihdoin äkkiä siemenet sellaseen. Ja laitoin päälle vielä elmukelmua (koska internetin ihmeellisessä maailmassa suositeltiin).



Rukolan kanssa ei muistaakseni mennyt kun kaks-kolme päivää ku se jo alkoi itämään, päivänkakkaran kanssa meni viikko ennen kun näkyi mitään tapahtumaa.

Rukola kasvoi ja kasvoi, kunnes jotain meni vikaan ja se kaatuili yksitellen ja kuoli pois, nyyh. 

Rukola kupsahtamassa :(

Googlettelin ja ihmettelin kunnes keksin kysyä facebook-ryhmästä  että missä vika kun kuolee ja selvisi sitte että multa oli vääränlaista ainakin rukolalle ja sen takia se ei sitten selvinnyt.

Päivänkakkaroista on vielä 5 jälellä ja ne ainakin toistaseks kasvaa eikä oo kaatuillut, tänään vaihdoinkin ne eri kuppeihin, josse vaikka edistäs kasvua tai ainakin sitä ettei ne heti kupsaha.. 

Päivänkakkarat kasvaa

Toivotaan ettei nääkin nyt kupsahda pois, olisi niin kiwa saada kukka, jonka on kasvattanu itte alusta asti.


Hassua jotenkin tää kasvien kasvatus, aattelin että tää on miljoona kertaa helpompaa ja kaikki kasvaa helposti eikä kuole mutta näköjään toisin on.. 😅 En siis oo koskaan aiemmin kasvattanut mitään, joten periaatteessa en tiiä mistään mitään

Saa nähdä saanko mä itte kasvatetun kukan vai en, pikkuhiljaa selvii.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti