keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Suoristuspermanentti ihmispäälle


Aiemmin tuli tehtyä suoristuspermanentti harjoituspäälle, mutta nyt päästiin pareittain toteuttamaan suoristus ihan ihmiselle.

Tuotteina oli samat tuotteet kun millä tehtiin harjoituspään hiuksille.


Eli Schwarzkopfin Strait- suoristuspermanentti aineet.

Aloitettiin suoristus pesemällä asiakkaan hiuskset syväpuhdistavalla shampoolla ja sen jälkeen laitettiin hiukseen vielä suoja-aine suihke, joka hiukan suojaa hiuksia vaurioitumiselta käsittelyn aikana.


Sen jälkeen levitettiin suoristusaine kaikkialle hiuksiin, pareittain toi suju tosi nopeesti kun molemmat levitti puole hiuksista. Toi suoristuspermanentti tuoksahtaa aika vahvasti sanoin kuvaamattomalle hajulle, tosi kova käry, mutta onneksi asiakasta ei haitannut.


Levityksen jälkeen laitettiin elmukelmu vahvistamaan vaikutusta ja annettiin vaikuttaa noin vartti ja tarkistettiin onko valmis ja olihan se. Huuhteluun siis päästiin, jonka aikana laitettiin hoitoaine vaikuttamaan minuutin ajaksi. 


Huuhtelun jälkeen kuivattiin ja suoristettiin hiukset raudoilla, jonka jälkeen kiinnitysaine, vaikutusaika, huuhtelu ja hoitoainetta taas.

Ja lopuksi kuivattiin ja suoristettiin hius ja suorahan siitä tuli :) Asiakas lähti tyytyväisenä kotia ja parin kanssa oltiin tyytyväisiä siitä että suoristus onnistui taas. Tosin se hiukan harmitti että unohdettiin ottaa ennen kuvat.


Eka suoristuspermis ihmisasiakkaalle takana, toivottavasti saisi lisää, näitä on kiwa tehä ku huomaa lopputuloksen kunnolla ku kihara / laineikas hius on ihan suora jo ilman sitä suoristusvaihetta raudalla.

2 kommenttia:

  1. Miten teille opetettiin suoristuspermanentit tarkistaminen? Kun meillä ei sitä vaihetta ole ollut ja olisin kiinnostunut tietämään miten prosessin valmiutta pystyy tarkistamaan ennen kokonaislopputulosta. Meidän koulussa muuten ollaan tehty sama suoristuspermanentti ja samoilla aineilla. Sori kun mun kysymys tulee myöhään kirjoitukseen nähden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oikein muistan niin se tarkistettiin tuossa suoristus-aine päässä-vaiheessa niin että katsottiin venyykö hius ja josse venyi niin oli valmis huuhdeltavaksi. Vähän sama idea ku perus permanentisssa tarkistellaan kiharaa kun aineet on vaikuttamassa. Kaikista tärkein tossa vaiheessa oli että hius on ihan suorana, ku se vähän niinku asettuu sellaseks millanen se on. Ei haittaa että tulee kommenttia 'myöhään' :) ainut vaan et asiat saattaa vaan unohtua, kun meillei kauheen montaa kertaa opiskelujen aikana tehty tuota suoristusta :D Tsemppiä sulle opiskeluihin :)

      Poista