Selailin nainen.com/blogit -sivustoa ja törmäsin sielä "blogger regocnition award"-postaukseen blogilta vähäx vaikeeta, ja päätimpäs sitten ottaa kyseisen palkinnon vastaan ja kirjoittaa hiukan omasta blogin aiheesta poiketen välillä muusta. Tästä lähtee siis.
Ohjeet palkinnonsaajalle:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi
Miten minä aloitin bloggaamisen? Aloitin bloggaamisen jo vuonna 2013, blogilla joka oli päiväkirjamainen ja josta ei enään ole sitä todistusaineistoa jäljellä, vaan se on hävitetty bittiavaruuteen. Bloggaus pasahti mieleeni kliseisesti kahvikupin äärellä, mietein että olin aiemmin nähnyt blogeja ja olisi ihan kiwaa kirjoittaa tai ainakin kokeilla kirjoittaa sitä ihan itse myös.
Tämän hiusblogin aloitin maaliskuussa 2015 koska halusin periaatteessa tuoda esille (ja pitää ns. "päiväkirjaa") asiaa hiusalasta ja tässä sitä mennään, päivä päivältä etiäppäin.
Ohjeita aloitteleville bloggaajille? Helpoin ohje: Kirjoita siitä mikä sua kiinnostaa, äläkä lannistu vaikka et heti saisikaan sadoittain lukijoita. Kaikki tulee aikanaan ja ehkä bloggaamisessa ei ole tärkeintä suosio ja lukijoiden määrä.
10:n bloggaajan sijasta luovutan palkinnon jokaiselle jolla on blogi ja joka lukee just tätä postausta, jokainen ansaitsee palkinnon :) ♥ Eli kun sä oot lukenut tämän postauksen toimi yllä olevien ohjeiden mukaisesti ja pistä vaikka kommenttiboksiin sun versio tästä samasta postauksesta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti