Kevät tuli ja ensimmäistä kertaa mullakin tuli sen mukana "kasvi-hullaantuminen" 😅
Tähän mennessä oon onneks tyytynyt vaan kolmeen kasviin, vaikka joka kerta kun käy kaupassa ja näkee jonkun kasvin tekee mieli ottaa se mukaan. Meillä myös hiukan rajoittaa se että kissa vois syödä kaiken jos vaan saisi, joten tilaa ei kauheen monelle kasville oo.
Ja niin, ne kasvit mitä mulla on...
Pääsiäis/ kevätkaktus:
Rakkaalla kasvilla on monta nimeä, facebookin huonekasvit-ryhmän mukaan Suomessa ei ole aitoja pääsiäiskaktuksia, joten olkoon sitten kevätkaktus. Tän tarina on se, että se tuli aikasemman kevätkaktuksen tilalle, minkä onnistuin todennäkösesti palelluttamaan tai liikakastelemaan. Olin pohtinut jo kauan kun olin prismassa tota nähnyt että haluun sen, mutten raaskinut ihan heti. Yhtenä ensimmäisistä oikeesti lämpimistä päivistä kipitin prismaan hakemaan sen ja nyt se on jo kuukauden mun hoivissa pysynyt hengissä ja tavoite oliskin pitää mahdollisimman pitkään. Kesäksi pistän sen todennäkösesti parvekkeelle.
Tulilatva:
Tän sain hakea Plantagenin kanta-asiakkaana synttärilahjaksi ilmaiseksi, viime vuonna sain kanssa hakea samanlaisen, mutta senkin tarina päättyi huonosti, se muuttui kirjaimellisesti mustaksi ja mätäni pois, taisin kastella sitäkin liikaa. Tällä kertaa koitan olla kastelematta liikaa.
Saniainen:
Sattumalta bongasin Cittarista, en heti sillon napannut mukaan, mutta myöhemmin oli pakko kipittää sekin hakemaan. Ja nyt se on melkeen mun ylpeyden aihe; kasvaa nättinä, on pysyny vihreenä ja vaatii oikeesti hoitoa. Suihkuttelen sen vedellä joka toinen päivä ja just tää on sellanen unelma kasvi, että sitä "pitää" hoitaa että pysyy hengissä.
Saa nähdä miten näiden kanssa käy, toivottavasti hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti