keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Permistä pitkästä aikaa


Pitkästä aikaa pääsin vihdoin taas rullailemaan, penkkiin istahti permis asiakas, joka halusi klassisen permanentin eli sen niin sanotun perus "mummo"-permiksen 😊 Rullailu on taas jäänyt vähemmälle tai oikeestaan kokonaan pois ja olinkin jo ootellut että koskas kohille osuisi taas permis, että pääsee harjoittelemaan taas rullausta kun joulukuussa näytöissä edessä on permikset. 

Ja voin sanoa että huomasi taas ettei ole tullut rullailtua, kun aikaa pelkästään pääliosan rullaukseen meni tavallista enempi.


Permis kuitenkin onnistui hyvin alun jäykkyyden jälkeen ja asiakas lähti tyytyväisenä kiharapäänä kotia.

Ennen ja jälkeen:


Joulukuussa pääsee seuraavaksi rullailemaan, ellei tuolla työharjoittelussa kohille osu ennen sitä permistä, toivottavasti osuisi. 

Muistan vielä kun permanentti käsittelyjen kurssin alussa melkein vihasi permisten rullausta, kun se tuntui niin vaikealta ja aikaa vievältä, mutta nykyään kaikkien hiustenleikkausten ja värjäysten väliin kaipailee sitä rullausta jotenkin, mene ja tiedä miksi, rullaamaan pääsemistä siis odotellessa 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti