sunnuntai 16. elokuuta 2015

Miesten vuoro


Kesäloma meni ja tuli taas aika palata koulun penkille.
Viime keväänä leikattiin koulussa vaan naisten hiusten leikkauksia ja nyt tuli vuoroon miesten hiusten leikkaukset ja syyskuussa alkaa partakäsittelyt.

Koulua oli vaan 2 päivää tällä viikolla ja saldona näistä päivistä tuli 3 tehtyä hiusten leikkausta; tasotus leikkaus, kasvava kerrostus ja porrastus leikkaus + onnistuin molempina päivinä leikkaamaan itseäni sormeen, ei näin, mutta pistetään lomailun piikkiin, koska lomalla ei tullut koskettua kun vaan omiin hiuksiin, eikä niihinkää saksien kanssa. 

Hiusten leikkaukset sormeen leikkausta lukuunottamatta meni ihan hyvin, ei ollut pahasti unohtunu kevään opit ja leikkaus suju ongelmitta.

Kasvavakerrostus edestä

Kasvavakerrostus takaa

Jos pitäis valita tältä viikolta se leikkaus mistä tykkäsi eniten, ni valitsisin kasvavan kerrostuksen, koska se näkyi heti muutoksena tossa päässä, voi tosi johtua myös siitä että ennen tota kyseistä leikkausta harjoituspään hiukset oli tasasen pitkät joka puolelta, johtui mistä johtui, kerrostuksitsta on muodostunut ajan kanssa mun lemppari leikkauksia vielä tähän mennessä.

Porrastus leikkaus oli seuravaa kasvavasta kerrostuksesta:

Porrastus leikkaus edestä

Porrastus leikkaus takaa

Porrastus leikkauskaan ei ollut ihan vaikea vielä ja kaikki meni nappiin siinäkin, lukuunottamatta föönausta ja viimeistelyä, joka meni hosuen, koska oli aika piirtää kyseisen leikkauksen kehät ja muodot. Lopputuloksesta tosiaan tuli aika sottanen ja sen näköinen että koko leikkaus on vinossa ja päin puuta, onneks ei ollut :D Ensikerralla pitää yrittää saada viimeistelykin hiukan leikkausta imartelevammaks..

Ekat päivät koulussa pulkassa ja seuraavat tulossa, seuraavana leikkauksena onkin vuorossa hiukan monimutkaisempi leikkaus, nimittäin yhdistelmä leikkaus, jossa on monta eri rakennetta, jos oikein muistan siinä oli porrastusta, tasamittaista kerrostusta ja kasvavaa kerrostusta. Saa nähdä mitä siitä tulee, toivottavasti hyvä :)

Ja jos tulevalla viikolla onnituisi olla leikkaamatta sormeen.. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti