Perjantaina menin ensimmäistä kertaa luovuttamaan verta Helsingin Sanomatalon Veripalveluun.
Oli jännä kokemus, jännitti ihan kamalasti ja jo matkalla sinne pohdin mitenköhän se etenee ja tein päässäni skenaarioita siitä mitä ja miten asiat voisi mennä pieleen.
Verenluovutus alkoi vastaanottoon ilmoittautumisella, terveystieto lomakkeen kirjoituksella (kyllä / ei- vastausten käyttämistä) ja jatkui "haastattelulla", jossa kysyttiin täydentäviä kysymyksiä ja otettiin hemoglobiini sormenpäästä ja jos hemoglobiini oli tarpeeksi korkea (sai naisilla olla vähintään 125) pääsi luovuttamaan verta. Mulla oli 155 ja niimpä sitte pääsin luovuttamaan.
Luovutus tapahtui luovutuspedillä (joka oli muuten jälkeenpäin ajateltuna ihan super mukava) hoitajan kanssa. Tuolla luovutuspedillä mun jännitys, kuumotus ja pelko vasta nousikin, koska ihan pikkasen pelkään neuloja ja en tykkää yhtään verestä, hhyh. Siinä sitte vapisin ja kuumottelin kysellen hoitajalta samalla onko mikäkin tunne "tavallinen" ja se hoitaja, se oli ihan paras just mun tapaukseen; jutteli, rauhoitteli ja kertoili kokoaika mitä tapahtuu ja mitä seuraavaksi, auttoi pelkoon tosi paljon.
7 minuuttia, niin vähän aikaa meni mulla luovuttaa verta ja jälkeenpäin ajateltuna se ei ollut niin paha juttu mitä ajattelin etukäteen ja mitä tavallaan kuumottelin samalla. Mä en halunnu nähä veripussia koko aikana, vasta lopussa näin sen vilaukselta.
Loppujen lopuksi suht helppo hommeli ja nyt kun tietää miten se menee (ja ettei se ookkaan niin paha) niin meen ehdottomasti uudelleen luovuttamaan, koska joku jossain oikeesti tarttee apua. Ja jos noin iso apu vie multa aikaa noin vähän niin miksei.
Tuon luovutuksen jälkeen oli vähän "pehmee" olo päässä ja jollain tavalla ehkä tunti itsensä astetta heikommaksi, mutta ei mitään sen pahempia jälki-oireita tullut, eikä kyllä vissiin yleensä tuukkaan.
Nyt sitä ollaan yhtä kokemusta rikkaampi (ja rohkeampi) ja mahdollisesti autettu jotain ihmistä 😊
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti