Aatonaatto, kämpässä tuoksuu piparit ja eteisessä on kassillinen lahjoja paketoituna valmiiksi huomista varten. Huomenna se sitten taas on, joulu, jota varten aina valmistelee kaiken viimeisen päälle ja luulee välttävänsä perinteisen joulu-stressin, kunnes huomaa kuumottelevansa sitä että kohta pitää kipasta nukkumaan.
Tehtiin meille pipareita ja koristeltiin ne ja mä pääsin ekaa kertaa paistelemaan pipareita kaasu-uunilla kuumotellen niiden kärähtämistä. Kaikesta kuumoilusta ja nopeesta vauhdista huolimatta piparit paistui oikeenlaisiksi ja koristelukin saatiin valmiiksi.
Huomenna sitten matkataan vanhempien luokse viettämään joulua 😊 Hassu jotenki ajatella että se tulee jo nytte, kun ulkonakaan ei oo lumesta tietookaan, eli ei tällä kertaa todennäköisesti tule valkoista joulua.
Pipari-taikinasta jäi säälittävät palat yli ja päätin kokeilla josko onnistuis lumiukko, pullataikina kaltaisesti vai miten lie..
Ihan lumiukko se ei ole mutta hauska kuitenkin, mies risti sen pökäle-ukoksi ja mä päätin ristiä sen aina-ei-tartte-olla-niin-vakavaa-ukoksi 😁😂 Jostain syystä naureskelin tuolle ukkelille huolella joka kerta kun sen näin ja oli pakko iskeä se tännekin.
Nyt tiiän ettei pipari "käyttäydy" ihan samalla tavalla kun pullataikina..