perjantai 27. tammikuuta 2017

Hämmentävää meikinpuhdistusta


Samaisessa viime viikkosessa koulutuksessa esiteltiin hiusjuttujen lisäksi uusi tapa poistaa meikki make up eraser- pyyhkeellä ja vedellä. 

Epäilykset heräili hiukan ja niimpä epäileväisenä päätin hankkia samaisen pyyhkeen ittelleni kokeiltavaksi. Koska se kuulosti niin epätodelliselta ja samalla kuitenkin kokeilun arvoiselta.


Tuo pyyhe on siis samankaltasta kun joku siivousliina, mikrokuitua (ja ois muuten varmaan hyvä pölyrätti..😅) ja pehmeetä materiaalia. 


Ja ideana on kastella tuo läpimäräksi, pyyhkiä naama pyörivin liikkein sillä ja meikkien pitäs olla poissa, ei kuulosta kovin uskottavalta.. + Pyyhkeen toisella puolella voi kuoria naamansa ja se kestää tuhat pesua pyykkikoneessa, jännää.

Fiilikset tosiaan oli tositositositosi skeptiset ja mielessä oli vaan, että ei se voi toimia ja miksi edes toimisi. Toisin kuitenkin kävi, meikit lähti naamasta muutamalla pyörityksellä, jopa meikkivoide ja yllätyin ihan huolella.


Ei se kaunis enää ole, mutta siinä on päivän naaman meikkikerros 😂 Ja tuo ei tuntunut edes epämukavalta naamalla.

Hämmentävän epäilyttävä muuttui siis tosi toimivaksi ja hyväksi, tuo on just hyvä ottaa mukaan johki matkalle tai käyttää sellasena iltana kun ei jaksaisi pestä naamaansa. Ja plussana vielä se että sen voi pestä pyykkikoneessa sen tuhat kertaa, joten kestää joku kolme vuotta. 

Kaikenlaista sitä nykyään keksitäänki.. 😊


keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Koulutusta, tangle teezereitä & invisibobbleja


Viime viikolla tosiaan oltiin kaverin kanssa NBI:n (Nordic Beauty Import Ltd) järjestämässä koulutuksessa, jossa näytettiin tangle teezerin ja invisibobblen uutuksia, pinnittömiä kampauksia ja kolmen askeleen tekniikka täydellisiin hiuksiin.


Tuo oli ihka ensimmäinen koulutus ammattilaisena koulun ulkopuolella ja hiukkasen jännitti tavallaan mennä sinne kun on vielä niin "tuore tapaus". Siellä oli aika laajasti kokemuksia oomavia kampaajia, muutama oli ollut alalla jo 40 vuotta, itsehän en ole vielä edes aloittanut uraa, sekin siis aikanaan.

Sisällöltään koulutus oli ihan mahtava, ite lähin alunperin mukaan kiinnostuksesta tangle teezer-harjaan ja kyllä kannatti lähteä 😊

Tangle teezer oli mulle tuttu pelkästään "normi"-harjalta, mutta valikoimassa on mm. 2 föönausharjaa (lapio- ja pyöröharjat) . silotus / viimeistely harja, joka sopii myös pidennyksille ja tavallinen harja paksuille ja kiharoille hiuksille.


(Video youtubesta)


Paaaaljon valikoimaa siis, tai kaikki tarpeellinen periaatteessa. Ja sielä tiloissa oli kokonainen seinä täynä tangle teezereitä. hiusten taivas toisin sanoen 😅

Voisin jauhaa noista harjoista vaikka ja kuinka, mut oli siellä noitten lisäksi muutakin mainitsemisen arvoista. 

Kuten se kolmen askeleen tekniikka täydellisiin hiuksiin oli: Selvitys (takut poies) tangle teezerillä, Föönaus tangle teezer föönaus harjalla (lapio tai pyörö) ja viimeistely tangle teezer viimeistely-harjalla. Ja föönaus harja oli tosiaan tehokas, se ei revi ja silottaa jo jonkin verran, kouluttaja näytti föönausta luonnonkiharaan hiukseen, josta tuli suht suora ja sileä.

Ja invisibobble- ponnarit (="puhelinlanka ponnarit", jotka ei kiristä tai revi/katko hiuksia), joiden valikoimaan oli tullut vielä nano versio, eli ihan pikkanen ponnari, joka on tosi hyvä lisä normi-ponnareiden joukkoon.


.. Ja niitäkin oli seinällinen näytillä 😊 

Kouluttaja näytti meille kolme erilaista pinnitöntä kampausta, joita saa aikaan käyttämällä vaan noita ponnareita. Ja mainitsi myös että noiden kanssa on vaan mielikuvitus rajana.


Taidokkaita kampauksia ilman pinnin pinniä 😊 Ja niiden tekoon ei mennyt kun alle 5 minuuttia, lukuunottamatta tietysti ensimmäisen kuvan kampausta, koska hiusta oli paljon ja mittaa riitti. Ja näitä kampauksia pystyy jopa vääntämään ite ittelleen, koska ne todellaki oli niin yksinkertaisia, vaikka näyttääkin ehkä muulta, jopa minä jolla on peukalo keskellä kämmentä omien hiusten kanssa onnistuin vääntämään eilen itelleni kampauksen. Totesin siis toimivaksi noi 😉

Youtube on pullollaan tutoriaaleja noista invisibobble-kampauksista, kannattaa käydä katselemassa jos hiukkasenkaan vertaa kiinnostaa taikka miettii omien hiusten laittoa, klikkaa tästä ja pääset kattelemaan.

Ihan hyvä kokemus oli tuo koulutus ensimmäiseksi koulutukseksi missä on tullut oltua, näitä voisi olla enempikin, olisin voinut olla tuolla koulutuksessa kuuntelemassa koko päivän 😊